|
○ ratsuponitamma 68.75% ○ s. 06.01.2009 ○ re 110 cm, ko helppo A ○ kasvattaja weeram, Shreed ○ ei meriittejä |
○ säkäkorkeus 138 cm ○ 13-vuotias ○ estepainotteinen ○ omistaja ronya, Dainty ○ 51 sijoitusta ERJ:n kilpailuista |
![]() |
Hoitaessa Elvira on sympaattinen ja kiltti, vaikkakin sillä on kaiken aikaa vähän pilkettä silmäkulmassa. Se on kuin ikuinen vauva, joka ei koskaan tylsisty hoitajiensa jekuttamiseen, mutta samaan aikaan se kaipaa silloin tällöin hellyyttä ja hoivausta. Harjauksessa ja kavioiden puhdistuksessa ei ilmene mitään ongelmia ja neiti onkin varsin tyytyväinen jos harjaushetki venyy vähän suunniteltua pidemmäksi. Varustaessa Elvira tuntuisi olevan ihan hyvällä mielialalla, vaikkei voi oikeastaan sanoa että se pitäisi siitä kun sille heitetään lisäpaino selkään ja vyö kiristetään neidin mielestä niin tiukalle ettei henkeä saa... Satulointi ja suitsiminen sujuvat siis ilman ongelmia, kuten myös muiden varusteiden, kuten pinteleiden ja suojien laittaminen. Taluttaessa Elvira ei aina muista kunnioittaa taluttajaa ja hiihtääkin yleensä taluttajan edellä. Oikeasti sille pitää tehdä selväksi heti alusta alkaen että neidin on todella seurattava ja nätisti sittenkin, niin eipä siitä sitten isompaa ongelmaa saa tehtyä.
Ratsastaessa Elvira on, ehkäpä sitä voisi kutsua persoonalliseksi. Se on vauhdikas ja liiankin, ellei ratsastaja näytä sille kuka päättää vauhdista. Kuitenkin se on samaan aikaan kuuliainen ja esteillä jopa kuumakin - miten näin paljon mahtuu näin pieneen poniin? Koulutuuppausta Elvira jaksaa pitkäänkin ja se on oikeastaan ihan hyvä siinä. Sitä pitää ratsastaa selvästi ja määrätietoisesti, mutta kuitenkin ystävällisesti. Tamman kanssa ei missään nimessä saa ruveta tappelemaan - se on viimeinen pisara. Sille voi kyllä sanoa kovaakin jostain asiasta, käyttää raippaa ja pohkeita kovaakin, mutta jatkuva kannusten tökkiminen ja raipalla sutiminen saavat Elviran miltei raivon valtaan - no, ei ehkä ihan. Silloin se kuitenkin kieltäytyy tekemästä yhteistyötä, mikä on ihan ymmärrettävää. Ei varmasti kukaan haluaisi että jatkuvasti valitettaisiin, "voitsitko nyt mennä eteenpäin", mutta missään vaiheessa ei kuitenkaan oikeasti käsketä.
Esteratsastuksen parissa tamma viihtyy vieläkin pidempään, kuin tuuppauksen parissa. Se hyppää esteet juuri sopivalla ilmavaralla, ei kuitenkaan ylihypäten, ja tammalla on lisäksi upea hyppytekniikka. Oikeastaan se saattaa jopa kuumua esteillä ja liikaa innostuessaan se unohtaa välillä että ratsastaja on selässä, ja silloin tulee niitä kieltojakin, kun ei saada apuja perille. Varsinkin liikaa kuumetessaan tamma muuttuu vähän vahvaksi, jolloin kannattaa tehdä vähän aikaa sileätyöskentelyä jos mahdollista, koittaa saada tammaa avuille, tehdä vähän pohkeenväistöä, ja sitten vasta jatkaa. Repimisestä ja potkimisesta ei ole mitään hyötyä. Elvira on juuri sellainen poni, joka hyppää mielellään, mutta ei kertaakaan vapaaehtoisesti jos ratsastaja ei ole innoissaan ja sen tukena - ristiriitaista.
Maastossa Elvira menee välillä vähän liiankin lujaa, joten sen kanssa pitää todella olla tarkkana. Tamma kuitenkin kuuntelee apuja (joopajoo), vaikkakin välillä joutuu ottamaan vähän kovempaakin suusta. Kun otetaan lyhyet ohjat kävellessä, tamma hermostuu, alkaa tahtia ja koittaa nostaa ravia. Siispä pelottavat kohdat kannattaa ohittaa puolipitkin ohjin; missään nimessä ei saa olla tuntumaa suussa. Oikeastaan Elvira ei ole säikky, mutta yhtäkkisiä asioita se saattaa pelästyä. Edes rämisevät peräkärryt ja muut eivät tammaa hetkauta, kunhan se saa ensin nähdä ne. Maastoesteillä tamma menee kovaa mutta hyppää kaikki pelottavimmatkin esteet ilman ongelmaa, joten sinänsä tammalla olisi kapasiteettia myös kenttäratsastukseen.
Elvira on kisannut menestyksekkäästi 100 ja 110cm korkeita luokkia. Tammalla on kuitenkin suht hyvät kilpailuhermot joten sen kanssa on nautinto kilpailla. Koulukilpailuihin tamma käy ehkä vähän liian kuumana, tosin kyllä sen kanssa helppoja koululuokkiakin voi ongelmaa kilpailla. Eniten vaikeuksia tuottavat kaikenlaiset askeleenpidennykset, keski- ja lisätyt askellajit, joista tamma pitää niin paljon että voisi mennä lisättyä ravia vaikka koko ohjelman... Estekilpailuissa neiti on oikein mukava ja sen kanssa on ilo kisata, mikäli se ei heittäydy liian vahvaksi. Toisinaan hermostuessaan se unohtaa ratsastajan olemassaolon ja silloin sitä on vaikea kääntää, jolloin sitä ei saa ohjattua keskelle esteitä ja silloin tulee kieltoja.
| i. Amalgam 44 ERJ-sijoitusta ratsuponi 75% |
ii. Amalgamation ratsuponi 50% |
iii. Admixture (nf) |
| iie. Mixture (ox) | ||
| ie. Medley new forest |
iei. Crossover | |
| iee. Concotion | ||
| e. Vanessa GER 35 ERJ-sijoitusta ratsuponi 50% |
ei. Entschuldigung ratsuponi 50% |
eii. Piamaestro (nf) |
| eie. Katzenmars (ox) | ||
| ee. Lustigan ratsuponi 75% |
eei. Fahrhab (nf) | |
| eee. Kulding (ox x nf) |
Ellille voi tarjota 1-polvisia, kilpailleita ratsuponijalostukseen soveltuvia oreja.
|
t. Rebecca Dainty s. 06.09.2009 (i. Rollerman Reeyah) o. Dainty Random s. 15.10.2009 (i. Milton Wims) |
o. Mazatl Dainty s. 05.11.2009 (i. Milton Wims) |
Vain sijoitukset merkitty (51 kpl).
24.02.2009 ERJ Daftomor 80cm - 2/50
25.02.2009 ERJ Daftomor 80cm - 5/50
16.03.2009 ERJ Kirmaus 100cm - 3/30
06.03.2009 ERJ Krofnock Ranch 100cm - 7/50
07.03.2009 ERJ Krofnock Ranch 100cm - 5/50
05.03.2009 ERJ Cheval Delamer 110cm - 2/43
05.03.2009 ERJ Cheval Delamer 100cm - 4/42
25.03.2009 ERJ Silence 100cm - 3/40
19.03.2009 ERJ Jerry 100cm - 5/50
22.03.2009 ERJ Svärjade 100cm - 7/60
25.03.2009 ERJ Cheval Delamer 110cm - 5/34
25.03.2009 ERJ Unhola 100cm - 6/52
26.03.2009 ERJ Unhola 100cm - 1/38
21.03.2009 ERJ Viehättävä 90cm - 1/60
22.03.2009 ERJ Viehättävä 90cm - 1/60
16.09.2009 ERJ Reeyah Ponies 100cm - 7/50
16.09.2009 ERJ Reeyah Ponies 110cm - 7/50
18.09.2009 ERJ Reeyah Ponies 110cm - 6/50
19.09.2009 ERJ Reeyah Ponies 110cm - 2/50
21.09.2009 ERJ Reeyah Ponies 100cm - 2/50
05.10.2009 ERJ Unafraid 110cm - 2/40
11.10.2009 ERJ Unafraid 110cm - 1/40
16.10.2009 ERJ Unafraid 110cm - 6/40
13.10.2009 ERJ Stud Monument 100cm - 1/50
14.10.2009 ERJ Stud Monument 80cm - 6/50
17.10.2009 ERJ Stud Monument 110cm - 7/50
17.10.2009 ERJ Stud Monument 110cm - 1/50
18.10.2009 ERJ Stud Monument 100cm - 2/50
19.10.2009 ERJ Stud Monument 100cm - 5/50
21.10.2009 ERJ Stud Monument 110cm - 3/50
21.10.2009 ERJ Stud Monument 110cm - 4/50
02.10.2009 ERJ Voltti 100cm - 3/40
02.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 4/40
02.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 6/40
04.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 6/40
05.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 1/40
06.10.2009 ERJ Voltti 100cm - 5/40
06.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 3/40
07.10.2009 ERJ Voltti 110cm - 4/40
17.10.2009 ERJ Retroradio 100cm - 8/100
17.10.2009 ERJ Retroradio 100cm - 6/100
17.10.2009 ERJ Retroradio 110cm - 6/100
18.10.2009 ERJ Retroradio 100cm - 1/100
21.10.2009 ERJ Retroradio 110cm - 8/100
22.10.2009 ERJ Retroradio 100cm - 4/100
08.10.2009 ERJ Mörkövaara 100cm - 2/50
09.10.2009 ERJ Mörkövaara 100cm - 7/50
10.10.2009 ERJ Mörkövaara 110cm - 1/50
13.10.2009 ERJ Mörkövaara 110cm - 1/50
15.10.2009 ERJ Mörkövaara 100cm - 3/50
16.10.2009 ERJ Mörkövaara 100cm - 4/50
valmentajana WiwRonya alkoi verryttelemään Elliä samalla kun kokosin kaksi pystyä niin, että ne voisi hypätä keskiympyränä. Laitoin ne korkeuteen 60cm. Ohjasin Ronyaa Ellin kanssa aina kun jotain korjattavaa sattui tulemaan. He saivat myös paljon kehuja osakseen. Elli kulki erittäin kauniisti. Laukkatehtävät aloitettuamme Elli kiihdytteli vähän väliä ja Ronyalla taisi olla suuri työ saada tamma pidätettyä. Pari kertaa jostain kulmasta Elli lähtikin maneesin toiseen päähän kiitolaukkaa. Taisi olla neiti hieman innostunut. Aloittelimme hyppäyksen verryttelyesteenä toisesta esteestä. Elli hyppäsi hienosti, mutta este piti tulla ravissa ja Elli tuli sen laukassa. Käskin Ronyaa tekemään enemmän puolipidätteitä ennen estettä, jotta Elli menisi sen ravissa. Parin kerran jälkeen tamma rupesi menemään sen rauhassa. Sitten käskin tulla sen ympyrän. Ympyrällä Elli ajautui liian reunaan ja ratsukko hyppäsi esteen liian reunasta, jonka seurauksena tolppa meinasi kaatua. Käskin Ronyan ohjata paremmin ja painaa hieman vaikka ulkopohkeella pienemmälle ympyrälle. Seuraava ympyrä meni jo paremmin eikä mitään ylisuuria ympyrä ongelmia ollut. Korotin esteet noin 80cm. Nytkin hypyt sujuivat hyvin. Ellistä paljastuikin varsinainen huippu hyppääjä. Myös Ronya ratsasti oikein hyvin. Korotin toisen esteet vielä metriin. Käskin hypätä ympyrän molemmista suunnista ennen loppuverryttelyjä. Elli hyppäsi metrisen esteenkin hienosti. Sitten oli jo loppuravejen vuoro. Loppuravit sujuivat rauhallisissa merkeissä. Ellikin näytti väsyvän hieman. Hienoa työtä molemmilta!